Se olisi sitten lauantai
Lauantaiaamuna jälleen ylös kymmentä yli kuusi. Tämähän on meikäläisellä vakionousuaika. Ollut koko tämän vuosisadan. Aamupalan jälkeen lähdin autolle tarkastamaan tilanteen. Pakkasta oli lähes 20 astetta, mutta auto lähti käyntiin ilman ongelmia. Olin napsannut autoon sisään menossa kuskin oven kiinni, joten jouduin ryömimään apumiehen puolen etuoven kautta ulos laseja skrapaamaan. Aika v-mäinen tilanne oven avausmerkaniikan rikkoutuminen.
Pyysin tarjouksia AutoJerryn kautta ja vahvistin yhden vikahaun. Yritys tarjosi siis vikahaulle hinnan, jonka sitten hyvittäisivät mikäli korjautan vian heillä. Tarkoittaa siis, että mikäli teetän homman jollain toisella, niin tarjousten eron pitää olla vähintaan vikahaun hinnan verran. Kaiken kaikkiaan sain kolme vikahakutarjousta joissa hintahaitari oli yli 300% halvimman ja kalleimman välillä. En valinnut kumpaakaan ääripäätä. Niiden osoitteet olivat lähtökohtaisesti julkisen liikenteen ulkopuolella, joka taas kasvattaa hintaa huollosta. Iltasella lueskelin ulkomaiden nettilehtiä. Yhdessä oli mielenkiintoinen artikkeli “pomppivasta universumista” eli sykkivästä universumista.
Olin aiemmin lukenut Carlo Rovellin teoksen Valkoiset aukot horisontin sisällä, jossa teoreettisesti kerrotaan kuinka mustan aukon synnyttänyt tähti romahtaa kohti planckin massaa ja suorittaa ns kvanttihypyn ja alkaa kasvaa “valkoisena aukkona”. Näin tähden elämä pompisi mustan ja valkoisen aukon välillä kuten pallo. Ei koskaan aivan yhtä “korkealle” kuin edellisellä pompulla, koska tapahtumahorisontissa häviää energiaa Hawkingin säteilynä.
Itse mietiskelin jo lukiessa kirjaa että kokonaisella universumilla samaa ongelmaa ei ole, koska ei ole tapahtumahorisonttia mikäli avaruuden kaareutuma on täydellinen. Ei edes Hawkingin säteily voi karata. Niinpä pomppu on aina yhtä suuri ja maailmankaikkeus sykkii ikuisesti. Tietysti, jos maailmankaikkutemme on osa jotain isompaa järjestelmää, niin on mahdolista, että lopulta kaikki energia on hävinnyt jonnekin tuolle puolen. Sen pystyy tulevaisuuden tiedemiehet ehkä selvittämään, mikäli voidaan todeta energian häviävän jonnekin. Kunhan pimeän energia luonne saadaan selvitetyksi. Kirjallisuus ja nettilehtien lukeminen avartaa ja antaa näkökulmaa katsoa hieman omaa napaa kauempaa.
Mikäli Carlo Rovellin tutkimukset, matematikka ja ajatukset fysiikasta kiinnostavat niin suosittelen aloittamaan kirjasta Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta. Sen jälkeen Ajan luonne ja Todellisuus ei ole sitä miltä näyttää sekä viimeisin Valkoiset aukot horisontin sisällä. Carlolla on mukava tapa kirjoittaa ymmärrettävästi maalikoille. Varmaan olisi myös loistolukemista myös teoreettisen fysiikan opikselijoille.
