Uusivuosi ja vuoden ensimmäinen arkipäivä takana
Aamupalan jälkeen lähdimme kauppaan. Varmasti viimeinen kerta kun asiasta mainitsen, sillä me käymme lähes joka päivä kaupassa ennen kello yhdeksää. Tarkoitus oli mennä Tammistoon jälleen kerran, mutta auton lukot olivat jäässä. Pikku yritysten jälkeen saimme toisen takaoven aukeamaan ja pääsin kiipeämään kuskin paikalle laittamaan auton käyntiin. Sähkölukkoa edes takaisin lonksutellessa alkoivat myös etuovet avautua.
Ongelmaksi jäi, ettei niitä saatu kiinni. Ei auttanut kuin odotella auton lämpeämistä niin paljon että ovien lukitus alkaa toimia. Ja eikös kohta lukot napsahtaneet kiinni. Seuraava ongelma oli, etteivät ovet enää auenneet sisäpuolelta.
Onneksi sähköinen ikkunan avaus toimi ja sain sivuikkunan auki ja oven avattua ulkopuolelta. Päätimme muuttaa suunnitelmaa ja lähteä Myyrmanniin. Siellä on aamusta jo muutama liike auki ja lämpimässä hallissa auto saa sulaa ja kuivua.
Matkalla huomasimme, että oikean puoleinen ovi ei ollut aivan kiinni, joten se vielä vekslattiin kuntoon. Koko päivänä ei kuskin puoleiseista ovea ei saanut sisältä auki. Onneksi se aukeni kuitenkin ulkopuolelta, joten ei tarvinnut kontata toisen oven kautta ulos. En ole koskaan pitänyt talvesta eikä tilanne muuttunut tämän päiväisen kokemuksen jälkeen.
Ovien kanssa on nyt ollut niin paljon ongelmia, että päätin hakea lämpöpuhaltimen. Sellaisen,jolla voi puhaltaa 350-600 asteista ilmaa. Kyllä sillä täytyy lukkoihin saada trooppinen tunnelma niin että Etelä-Korealainen autokin aukeaa. Niinpä sitten Itäkeskuksen Puuiloon. Auton jätin toki Eastonin halliin ettei vain jäätyisi uudelleen. Lämpöpuhallin maksoi huimat 14,90€. Autokuluksi mitätön. Tyhjästä täyteen tankaaminenkin maksaa tätänykyä satasen. Puhaltimen testaaminen jää kuitenkin perjantaille.
Kävin samalla reissulla hakemassa pojan vierailulle. Syötiin hamppareita ja jälkkärinä tiramisun makuista kääretorttua. Oli todella hyvää. Takaisinvienti onnistui hyvin eli ovet muilta osin toimivat normaalisti. Mitä nyt kuskin puoleista ovea ei saanut auki sisäpuolelta. Olen ilmeisesti kiskonut kahvan vaijerin irti.