Lanzarote, Puerto Del Carmen 10.12. – 20.12.2003
9.12. Tiistai
10.12. Keskiviikko
11.12. Torstai
12.12. Perjantai
13.12. Lauantai
14.12. Sunnuntai
15.12. Maanantai
16.12. Tiistai
17.12. Keskiviikko
18.12. Torstai
19.12. Perjantai
20.12. Lauantai
9.12. Tiistai
Ilta kului matkalaukkua täytellessä, saunoessa, tv:tä katsellessa ja tietokonetta näprätessä. Yllättävän rauhallisesti lapsetkin valmistautuivat aamuiseen matkalle lähtöön. Ei juurikaan havaittavaa hysteriaa. Kuinkahan on lähtöaamuna?
10.12 Keskiviikko
Aamu sujui mallikkaasti ja kaikki nousivat ajoissa ylös ilman suurempia herättelyjä. Taksi oli ajoissa alhaalla odottamassa ja lentoasemalle päästiin ilman suurempia nahinoita. Taksi oli kyllä kallis: Muutama kilometri Hakunilasta Helsinki-Vantaan lentokentälle maksoi 34€! Mukavampi matka kuitenkin kuin bussilla.
Lentokentällä teimme vielä viime hetken ostoksia ja kuulimme, että ostaessa pitää näyttää lentokoneen tarkastuskorttia. Miksiköhän? Emmehän kuitenkaan voineet tehdä mennessä tax-freeostoksia, koska kyseessä oli EU:n sisäinen lento. (Paitsi tulo, jonka tulli tulkitsee EU:n ulkopuoiseksi tulomatkalla!)
Lento kesti viisi tuntia neljäkymmentä minuuttia. Laskeuduimme Arrecifen lentokentälle 14.15 paikallista aikaa. Matkalaukut saapuivat hihnalle yllättävän nopeasti eikä odotusaika tuntunut pitkältä. Linja-automme hotellille täyttyi nopeasti ja matka jatkui hotellillemme Don Paco Castillaan. Ilma vaikutti kostealta ja oli pilvinen. Oppaamme kertoi 10 minuutin bussimatkamme aikana, että vähäistä pilvisyyttä oli ollut koko päivän, mutta sään pitäsi seljetä illaksi. Ensimmäiset sadepisarat kuitenkin kastelivat meidät nostaessamme laukkuja linja-autosta.
Don Paco, kuten paikalliset sen tuntivat, on iso hotellialue ja kyseessä onkin apartment-club, jossa on useita erillisiä rakennuksia. Laskin rakennuksien lukumääräksi 11, isoimmassa jopa 90 huonetta. Saimme huoneiston numero 461, joka oli kolmikerroksisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa.
Alueella oli 4 allasaluetta, 2 ruokaravintolaa, disco, tenniskenttä, lentopallokenttä ja minigolfrata. Lisäksi alueelta löytyy kaksi ruokakauppaa, itsepalvelupesula, lapsille miniclub ja peliautomaatein varustettu pelihalli. Ajan siis saisi hyvin kulumaan hotellialueella, jos nähtävyydet eivät kiinnosta ja auringonotto on tärkeintä.
Laukkujen purkamisen jälkeen suunnistimme kohti Puerto Del Carmenin keskustaa tutkiskelemaan alustavasti paikkoja. Matka oli yllävän pitkä eli jouduimme kävelemään noin kaksi ja puoli kilometriä päästäksemme keskustaan. Mennessämme kohti keskustaa kävelimme Los Pocillon rantaa pitkin. Las Costas hotellin kohdalla nousimme Avenida de las Playalle, joka tuntui olevan saaren keskeinen ostoskatu.
Kävelymme aikana satoi useita kuuroja, vaikka tämän piti olla Kanarian saarten kuivin paikka.
Kävelylenkkimme vei suunilleen puoleen väliin Carmenia. Matkan varrella oli kymmeniä supermarketteja ja elektroniikkaliikkeitä, sekä joitain kultasepän liikkeitä. Ravintolat täyttivät liikkeiden välit ja jotkin korttelit olivat pyhitetty pelkille ravintoloille. Kuuden maissa paikallista aikaa, eli kahdeksalta Suomen aikaa, lapset väsyivät katujen tarpomiseen ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Siellä kävimme syömässä Ponton-ravintolassa, jossa kuuden hengen ruokamme ja juomamme maksoivat yhteensä 38€! Halvalta vaikuttaa, mutta totuuden nimessä on sanottava etteivät lapset väsymykseltään syöneet normaalia annosta vaan tyytyivät lähinnä iltapalaan. Iltapalan jälkeen palasimme huoneistoomme ja painuimme pehkuihin, paikalliseen aikaan puoli yhdeksältä. Olimme kuitenkin olleet sikäläisittäin jo neljästä liikkeellä.
Alkuun
11.12 Torstai
Aamupalalle heräilimme seitsemän aikoihin kylmän ja kostean yön jälkeen. Ikkunat olivat sisäpuolelta höyryssä ja valuivat vettä. Sisällä ei varmasti ollut 17 astetta enempää lämpöä ja kosteusprosentti lähenteli sataa.
Aamu aukeni puolipilvisenä. Aamutoimien jälkeen suuntasimme Playa Pochinoon ja katselimme sen reunustan kauppoja. Löysimme parikin ostoskeskusta. Lähimpänä hotelliamme olevassa ostoskeskuksessa tuntui olevan edullinen supermarket. Seuraava ”Commercial Center” löytyi lähes ensimmäisen takaa heti rannassa. Tästä ostoskeskuksesta nuorimmainen osti EuroWorld-nimisestä kaupasta GameBoy advancen, joka olikin edullinen: 50€. Samalla hän osti kohtuulliselta kuullostavaan hintaan eli 45€:n 32 pelin moduulin. Kannatti se varmasti kaupallekin, sillä itse menin tärväämään 290€ samaan putiikkiin ostessani ”halpaa” kameraa….
Poika oli kuitenkin gameboyhinsa tyytyväinen ja mikäs sen tärkeämpää. Totuuden nimissä on sanottava, että kyllä ostamani kameran, tarvittaessa 4 miljoonan pixelin, kuvatkin hyviä ovat ja tuskin videokuvakaan huono on, jos vain saisi joskus hommattua tarpeeksi muistia tarpeeksi pitkien otoksien tekemiseen. Mutta hintaan jäi kuitenkin vielä liikaa ilmaa (nettimyynnissä hinta oli 360$).
Lampsimme takaisin hotellille tekemään lounasta, sillä nuorimmainen oli menossa puolilta päivin tenavakerhoon. Hänen ollessaan kerhossa lähdimme kohti keskustaa. Puolen kilometrin päässä oli ensimmäinen isompi ostoskeskus nimeltään Costa Mar ja siellä teimme ikkunaostoksia. Kaupat eivät olleet huokeimmasta päästä, mutteivät kalleimpiakaan.
Puolen päivän jälkeen ilma alkoi näyttää parhaita puoliaan eli aurinkoa täydeltä terältä sekä lämpöä yli 20 astetta. Palailimme pitkin rantaa ja siitä sitten hotellille. Loppupäivän norkoilimme hotellissa, sillä seuraavan aamuna saisimme Nissan Terrano II-jeepin käyttöömme ja silloin ympäristön tutkiminen olisi kevyempää.
Alkuun
12.12. Perjantai
Perjantaiaamu aukeni aurinkoisena. Heräsimme ensimmäisiin lentokoneisiin heti seitsemän jälkeen. Arrecifen lentokentälle on käytännössä kävelymatka ja sen kyllä huomasi, vaikka koneet tulevatkin kentälle mereltä. Autovuokraamon kaveri tuli hakemaan minua vain 20 minuuttia myöhässä, joten aamutuimaan ajelimme uudella, vain neljä tuhatta kilometriä ajetulla Nissanilla.
Maastoautoja näytti olevan paljon, joten emme olleet ainoita isolla autolla ajavia. Onneksi Lanzarotella tiet ovat etelämaalaisiksi leveitä ja vanhoja kaupunkeja on vähän.
Iltapäivällä suuntasimme Puerto Del Carmenin vanhaan osaan, jossa oli Correos eli posti. Jonotimme postiin parikymmentä minuuttia, kunnes huomasin postimerkkiautomaatin seinässä. Pikkurahaa oli sen verran, että sain seitsemän postimerkkiä.
Äkkiä kertomaan havainnosta muille jonottajille. Kuten usein käy, niin nytkin iski mister Murphy ja vaikka olinkin saanut omat postimerkkini ilman vaikeuksia, niin ne olivat myös automaatin viimeiset. Tunnelma meni varsin jäätäväksi, joten päätin palata jonottelemaan. Jono oli venähtänyt jo ulko-ovelle ja olo alkoi ahistaa. Ilmeisesti jonossa meidän jäljessä seissyt nainen huomasi ahdinkoni ja päästi eteensä jonoon. Toivotan hänelle pitkää ja onnellista elämää.
Postista jatkoimme kohti satamaa. Laiturilla katselimme satoja erikokoisia kaloja, jotka uiskentelivat parvissa edes takaisin. Kiipesimme myös satamaa ympäröivälle aallonmurtajalle katsomaan rannalle avautuvaa kaupunkia ja aallokkoista merta. Täällä todellakin tuntuu tuulevan koko ajan. Oppaissa ei siis asiasta turhaan mainita.
Takaisin hotelliin tultuamme totesimme keittönurkkauksen vilisevän muurahaisia. Niitä oli muutama näkynyt jo aiemminkin keittiön lattialla, mutta tästä alkoi varsinainen invaasio! Haimme siivoojan apuihin, hänpä näppäränä tätinä myrkyttikin sitten koko kämpän jollain torakkamyrkyllä! Onneksi lapset halusivat lähteä rannalle kävelemään ja uimaan.
Uintireissun jälkeen suunnistimme läheiseen Mcdonaldsiin syömään. Luojan kiitos, että maailmalla löytyy mäkkejä ja burger kingejä. Lapsethan ovat tottuneet tiettyihin makuihin ja muiden ruokien syöttäminen on pelkkää tuskaa ja siitä perheeseen itkua ja hammasten kiristystä. Itsekin muistan olleeni jonkin tason ”sihtisuu”.
Alkuun
13.12 Lauantai
Aamulla Nissanin keula kääntyi kohti Timanfayan kansallispuistoa kauniissa auringonpaisteessa. Puisto kuuluu jokaisen Lanzarotella kävijän topten-listalle. Matkan ensimmäinen etappi johti Yaizan kylään, jossa otin tankin täyteen. Diesel maksoi 45 senttiä/l ja 95:n 62 senttiä. Yaizasta matka jatkui kohti laavakenttiä. Ensin kävimme turistikeskuksessa, joka on noin neljä kilometriä El diablo-ravintolan sisäänajoristeyksestä eteenpäin. Keskuksessa oli erittäin hieno tulivuorinäyttely ja sinne oli vapaapääsy.
Itse kansallispuistoon maksoi 6.60€/sierainpari, johon tosin kuuluu mielenkiintoinen, el Diablo ravintolalta lähtevä kiertoajelu ja maaperän lämpöä esittelevä demostraatio. Lapset kuitenkin pääsevät ilmaiseksi ja opiskelijakortilla saa alennusta porttivahdin mielen mukaan.
Omalla autolla sai ajaa ravintolalle asti, mutta sisään oli maksettava lähtipä kierrolle tai ei. Kuumaisema oli todella vaikuttava eikä vastaavaa tule varmaan toiste nähtyä. Yhtä tuoretta laavakenttäähän ei löydy kuin Sisiliasta ja Hawajilta.
Kansallispuistosta matka jatkui Mancha Blancaan ja sieltä edelleen Tinajoon. Se oli alueen isompi kylä, johon asti maaperä oli karua ja mustaa. Ei kasvillisuus hirveästi lisääntynyt, mutta maaperä muuttui ruskeammaksi. Mistä sitten johtunutkaan.
Tinajosta matka jatkui La Santan kauniiseen merenrantakylään. Kylä oli täynnä surffareita ja käveltyämme kaupan kautta rannalle piknikille ymmärsimme syyn. Rannalla oli todella komeat Atlantin aallot ja ilmeisesti matalaa, sillä vaahtopäät tulivat todella pitkältä. Ensimmäisen kerran näin luonnossa tunnelissa surffausta.
Kylästä ajoimme Club La Santalle, joka oli iso hotellikompleksi keskellä ei mitään. Epäilimme, että kyseessä joku lomaosake-keidas, mutta luimme jälkeen päin kyseessä olevan Euroopan suurimman urheilu- ja harjoittelukeskuksen, jossa on olympialaismitat täyttävät urheilukentät jne. Hieman alueen ulkopuolella olikin keskelle hiekkadyynejä rakennettu muutaman kilometrin mittainen nelikaistainen bulevardi palmuineen kaikkineen, muttei yhtään rakennusta ympärillä. Ilmeisesti se oli Lanzan triathlonin lähtö- tai maalialue. (Väärin arvattu. Matkan jälkeen selvisi, että triathlonin lähtö ja maali on/oli Puerto del Carmenista.) Karua aluetta kuitenkin kaikin puolin.
La Santalta ajoimme Costa Tequisen kylään (tällä nimellä löytyy useampia), kylän läpi ja siitä Soon-kylään. Sieltä tie johti hienojen dyynien keskellä makaavaan Caleta De Famaran kylään. Täällä olivat hienot hiekkarannat ja upeat tyrskyt. Ei ihme, että joka liikkeen edessä oli myytävänä lainelautoja. Maisemat olivat koko ajan mahtavia. Oikealla puolella jyrkää vuoristoa ja vasemmalla meri!
Famarasta käännyimme kohti sisämaata, sillä edessä ei ollut kuin rantaviivalla kulkevia pikkuteitä, jotka eivät vieneet välttämättä mihinkään. Reitti kulki Lanzaroten vanhaan pääkaupunkiin, Tequiseen. Kävimme kaupungissa hieman katselemassa mistä kaupungin kuuluisat markkinat löytyvät sunnuntaina.
Ajoreitti meni mukavasti seuraavan päivän kohteiden sijaintia selvitellen. Reitti kulki Tequisesta Nazaretin kylän sivusta Tahichen kylän läpi. Kylässä on saaren isän Cesar Manriquen viiteen laavakuplaan rakentama koti.
Tie jatkuisi suoraan Arrecifeen, mutta me käännyimme kehätielle, joka kiertää pahimman ruuhka-alueen. Kehätie päätyi moottoritie LZ-2:n. Moottoritien varrella on Playa Hondassa Deiland -niminen kauppakeskus, jossa on halpa HyperDino- niminen iso ruokamarketti. Sieltä kävimme ostamassa ruokatarvikkeita ja tietenkin muutaman purkin olutta, joka maksoi 33 senttiä tölkki.
Kauppakeskusten ulkoparkkialueet ovat yleensä hyvinkin ruuhkaisia, mutta parkkihallit lähes tyhjiä. Jostain syystä lanzarotelaiset eivät pidä halleissa pysäköinnistä. Vihjeenä voi sanoa, että ilmeisesti kaikista Kanarian turistisaarista löytyy Dino. Vastaa hyvinkin Suomen City-markettia. Ei ehkä kaikissa tuotteissa halvin, mutta kokonaisedullinen. Mitä se sitten tarkoittaakin.
Päivän lopuksi lähdimme tutustumaan taas Carmenin keskustaan autolla. Lanzarotessa on kolmen värisiä parkkiruutuja. Valkoisilla on vapaa pysäköinti, sinisillä maksullinen ja keltaisilla kielletty. Selvittämättä jäi, miksi yleensä oli vaivauduttu merkkaamaan keltaisia parkkiruutuja. Olisihan pelkkä pysäköintikielto riittänyt.
Alkuun
14.12 Sunnuntai
Aamulla käänsimme Nissanin keulan kohti Arrecifen kehätietä ja Tahichen kautta Tequiseen. Ennen kylän keskustaa oli useita parkkipaikkoja markkinoita varten. Onneksi tajusimme ajaa niin pitkälle, että näimme täyttymässä olevan pysäköintialueen. Näin saimme automme aivan keskustan sulkupuomien lähelle.
Markkinat olivat levittäytyneet koko keskustan alueelle ja tavaraa oli kamalasti. Oli kangasta, koruja, vaatteita, käsitöitä ja tietenkin markkinoille kuuluvaa naposteltavaa sekä afrikkalaisia hennatatuoijia ja letittäjiä. Olimme tulleet ajoissa, joten alueella ei ollut vielä paljoakaan ihmisiä. Ei ainakaan ruuhkaksi asti.
Itse emme markkinoilta juuri mitään ostaneet. Vain muutaman t-paidan ja 8€ maksaneen joululiinan. Puolentoista tunnin kävelyn jälkeen palasimme takaisin autolle ja suuntasimme Tahichen kylään ja Cesar Manriquen talolle.
Manriquen atelje-talo sijaitsi heti Tahichen ympyrän vierellä. Kyseinen herrahan on Lanzaroten Eliel Saarinen ja talo todella jännitävällä tavalla upea. Sisustus sinällään ei juuri vaimentanut ääniä ja siellä kaikui aika paljon. Tuskin se asuntona on ollut aivan niin karu kuin nykyisessä asussaan. Intiimitiloihinkaan ei päässyt, joten emme päässeet tutustumaan makuuhuoneisiin tai pesutiloihin. Tosin yksi WC oli näytillä. Siellä oli viehättävästi kaksi pyttyä vastakkain, joten keskustelu kaverin kanssa ei olisi keskeytynyt edes ”isomman” hädän hetkellä. Viiteen laavakuplaan rakennettu asunto oli kuitenkin jännä kokemus; kuin olisi astunut nykyajan Kivisten ja Sorasten asuntoon.
Tahichesta tulimme suoraan hotellille ruokaa laittamaan, sillä tenavakerholaisemme oli menossa riehumaan rannalle. Ruuanlaitosta ei kuitenkaan meinannut tulla mitään, sillä aina kun laittoi toisen sähkölevyn päälle, laukesi vikavirtasuoja eli sähköt katkesivat. Ilmoitimme asiasta hotellin vastaanottoon. Tunnin kuluttua tulikin kaksi huoltomiestä kahden eri kokoisen ruuvimeisselin kanssa hellan viereen seisomaan.
Ongelma johtuikin ilmeisesti tiivistyneestä kosteudesta, koska se hävisi mystisesti hetken kuluttua ja saimme kummatkin levyt päälle. Kiitimme kuitenkin huoltomiehiä hyvin tehdystä työstä ja puolittain pakotimme heidät ulos ovesta. Kyllä taas maineemme kasvoi kunnian kustannuksella.
Ruokailun jälkeen suuntasimme läheisen Costa Marin ostoskeskuksen pelihalliin ja internettin surffailemaan. Taksa täällä tuntuu olevan 2 €/20 minuuttia, mutta aina tuntuu löytyvän koneita joihin on jäänyt aikaa ja siten istuntoa saa venytettyä parilla eurolla pidemmäksikin. Suomen uutisten ja Lanzaroten sään jälkeen panimme pillit pussiin ja lähdimme hotellille lepäilemään ja odottelemaan rantaleijonan palaamista.
Iltaohjelmassa oli tavanomainen keskustassa kiertely ja tällä kertaa Hamburger Kingissä syöpöttely. Hotellille palasimme kahdeksan aikaan lättysiä paistelemaan.
Alkuun
15.12. Maanantai
Retkikohteena oli Playa Blanca Lanzaroten eteläpäässä. Reitin alkumatka Yaizaa asti kulki samaa reittiä kuin Timanfayan puistoonkin. Yaizasta suuntasimme rannikolle El Golfon kylään. Siellä oli kaikissa mainoskuvissakin esiintyvä Charco De Las Clicos eli smaragdin vihreä laguuni. Jostain syystä olin kuvitellut laguunin paljon isommaksi kuin se todellisudessa oli. Näky oli kuitenkin jännittävä kuten oli ollut myös matka läpi mustien laavakenttien.
Matka jatkui rantaa pitkin Los Hervideroksen oikukkaisiin maisemiin. Siellä jylhät ja jyrkkärinteiset laavavirtojen päät putoavat suoraan meren tyrskyihin. Rannalla oli isoja kivimuodostelmia ja syviä halkeamia sekä harjanteita joiden väliin Atlantin isot aallot iskeytyivät.
Herviderokselta matka jatkui laavakenttien läpi Laguna del Janublolle, jota reunusti useat suolankuivausaltaat ja suolavallit. Laguuni on varmasti ollut kaunis luonnontilassa, mutta nyt näkymä oli ihmisen toimien pilaama ja jotenkin raiskattu. Ehkä vain tuntui siltä matkan aikaisempien luonnonihmeiden jälkeen.
Suola-altailta matka jatkui tasaisen ja yllätyksettömän maiseman läpi suoraan Playa Blancaan. Se oli paljon pienempi kuin Carmen, mutta alue oli muuten hyvin samankaltainen. Hiekkarantoja oli kuitenkin vähemmän tai ennemminkin ne olivat lyhyempiä. Toisaalta satama oli suurempi ja sieltä lähti laivoja ja katamaraaneja muihin Kanarian saarille ja varsinkin Fuerteventuraan, joka näkyi selvästi satamasta.
Play Blancalla istuimme hienolla hiekkarannalla ja keräsimme simpukoita hiekasta. Täällä ei tuullut läheskään niin paljon kuin Carmenin rannoilla. Lisäksi alueella oli silmiin pistävän paljon pyörätuolilla liikkuvia ja vanhuksia. Olisikohan täällä helpompi liikkua kuin Puerto del Carmenissa? Ilma ainakin tuntui lämpimämmältä, mutta uijien mielestä merivesi oli kylmempää.
Aikamme auringossa istuskeltuamme alkoi rannalla olo kyllästyttää ja lähdimme takaisin satama-alueelle ja kohti Papagayan nudistirantaa. Sinne emme kuitenkaan menneet, koska rannalle johtava hiekkatie näytti varsin epämääräiseltä eikä meitä kiinnostnut maksaa 3€/ henkilö siitä ilosta, että pääsemme rannalle kävelemään. Lähdimme siis kohti Lanzaroten päätietä, LZ-2:sta, ja Arrecifeä. Kohteena oli jälleen Playa Honda ja Deilandin ostosparatiisi. Sieltä haimme loppupäivän eväät.
Päivällisen jälkeen suuntasimme Carmenin keskukseen. Siellä oli yllättäen sähkökatkos ja varsin pimeää. Tähdet loistivat taivaalla eikä kynttilöillä valaistuihin liikkeisiin päässyt sisään. Niissä kortteleissa, missä oli ”aito” kultasepänliike tai pankki oli kuitenkin sähköt päällä eli ilmeisesti varavoimaa saatavilla turvallisuuden takaamiseksi.
Puoli tuntia kaunista tähtitaivasta ihmeteltyämme palasivat sähköt keskustaan ja nuoriso pääsi jälleen mielipuuhaansa liikkeisiin tutustumaan. Rihkamaa täällä on tarjolla joka lähtöön. Jokunen retrotavaraa myyvä liikekin mahtui joukoon, jos keräily kiinnosti. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen palasimme takaisin hotellille iltatoimiin.
Alkuun
16.12. Tiistai
Päivä alkoi pilvisenä. Aamua vietettiin nuorimmaisen retkeä odotellessa. Retki johti Texas Parkiin, paikalliseen huvipuistoon. Vanhempia ei Hollywood-imitaatio kiinnostanut, joten meillä oli ohjelmassa Arrecifen keskustan kauppoihin tutustumista. Olimme saaren pääkaupungissa n. 11 aikaan ja tarkoitus oli kierrellä katuja ja tehdä ”edullisia” hankintoja. Kaupungin ydinkeskusta oli vanha, mutta tiet kohtalaisen leveitä ja varsinainen ostoskatu kävelykatuna.
Ydinkeskustan koko on n. 1 km ja suurempi, turisteille takoitettu parkkipaikka sijaitsi muutama sata metriä San Gabrielin linnoituksesta pohjoiseen. Sieltä oli kuitenkin vain kivenheiton matka kauppakeskukseen. Kauppojen hinnat olivat kuitenkin kalliimmat kuin Carmenissa ja ne olivat kiinteitä, joten tinkiminenkään ei auttanut. Emme tehneet mitään suurempia hankintoja.
Keskustassa oli WC:n löytäminen hankalaa. Olihan alueella paljon vessoja, mutta ne tuntuivat kaikki olevan rikki tai muuten vain poissa käytöstä. Onkohan vesi- tai jätevesimaksut niin kalliita, ettei turisteja palvella kunnolla sillä saralla?
Liikkeiden mentyä kiinni siestaksi suuntasimme takaisin autolle. Matkalla parkkialueelle meitä vastaan tuli ruumissaatto, joka oli ilmeisesti menossa keskustan vanhaan kirkkoon. Olimme juuri käyneet kirkossa ja oletimme jumalanpalveluksen alkavan, sillä alttarikynttilöissä oli tulet. Ilmeisesti ne oli sytytetty hautajaisia varten. Samoin täällä niin tyypillinen joulukuvaelma oli peitetty verhoin.
Poistuessamme Arrecifestä jouduimme ensimmäisen kerran ruuhkaan, joka mateli hitaasti keskustan läpi. Kaikki ilmeisesti poistuivat siestan ajaksi. Onneksi keskusta oli todella pieni.
Hotellilla menimme parvekkeelle aurinkoa paistattelemaan. Se paistoikin nyt lähes pilvettömältä taivaalta. Päivä kului tenavakerhon tahdittamana, sillä seuraava tapahtuma oli aarteen- etsintä kello 16-18. Sen aikana kävimme lukemassa netistä uutiset ja säätiedotukset. Tarjolla meille päivällä 24 astetta ja yöksi 16 astetta. Suomeen oli luvassa pikku pakkasta. Sunnuntaiksi oli luvassa -4 astetta, joten joutuisimme kokemaan 28 asteen lämpötilaeron kuuteen tuntiin.
Illalla puoli kymmenen alkoivat tytöt mekkaloimaan huoneessaan. Muurahaiset olivat löytäneet uuden reitin ja vallanneet heidän vaatekaappinsa. Onneksi siivooja oli jättänyt meille aerosolipullollisen killeriä, joten tytöt pois huoneesta ja holokausti muurahaisille, ovi kiinni ja sitten tuuletus. Kuolleita muurahaisia lojui joka paikassa, mutta eläviä ei näkynyt.
Alakerran naapureilla oli varmasti myös muurahaisia, sillä tuskinpa ne suoraan kolmanteen kerrokseen löysivät. Tällä matkalla tuntuu kerääntyvän kaikki pikkuharmit. Erikoinen juttu sinänsä, sillä aluella juoksee huoltomiehiä ja siivoojia kymmenittäin.
Alkuun
17.12 Keskiviikko
Kohteena on toinen saaren pääreiteistä eli kierros pohjoispäässä. Ensimmäinen etappi oli jälleen Arrecifen kehätie ja sitä pitkin Tahichen risteykseen. Sieltä oli tarkoitus kääntyä kohti Arrietan rantakaupunkia, mutta erehdyimme kääntymään yhtä risteystä liian aikaisin ja matka jatkui Playa Rotaan eli tulimme takaisin rannikolle.
Pienen kartan tutkistelun jälkeen suuntasimme Playa las Cucharasille ja sieltä oli tarkoitus oikaista Arrietan tielle, mutta se olikin katkaistu ja jouduimme takaisin rannikolle. Taas tutkimme teitä ja löysimme verkoston kärrypolkuja, joita pitkin olisi voinut päästä kohteena olevalle väylälle. Päätimme kuitenkin, ettemme enää yritä oikaista, vaan ajoimme takaisin Tahicheen ja oikealle Arrietan risteykselle.
Tahcihen ja Arrietan välillä selvisi, miksi tie oli poikki. Siellä tehtiin uutta valtatietä ja kaikki rannikolta tulevat risteykset oli suljettu Malan kylään asti. Nyt matka sujui alkuperäisen reittisuunnitelman mukaisesti Guatizaan ja kirvoistaan tunnetun Malan läpi.
Siellä olisi ollut Jardin De Cactus, mutta parkkipaikalla ollut jumalaton peltihökötys (kaktuksen kuvatus) ajoi meidät tiehemme. No todellinen syy oli tietenkin 6 € sisäänpääsymaksu. Kaktuspuistot ovat Kanarialla yleisiä eikä niissä nyt niin suurta eroa ole. Täällähän ei ole edes alkuperäiskansan luola-asumuksia kuten Gran Kanarialla.
Ensimmäinen tämän reitin varsinainen nähtävyys, missä kävimme, oli Jameos Del Aqua. Se on maanalainen järvi, missä asustelee sokeita, valkoisia rapuja. Yllätykseksemme ravut olivat hyvinkin pieniä, mutta niitä oli todella paljon. Paikka oli muutenkin upea ja siellä oli hieno tulivuorinäyttely.
Liput maksoivat meiltä kuudelta yhteensä 33 €. Ehdottomasti sisäänpääsymaksunsa arvoinen kokemus. Onneksi olimme paikalla jo heti aukaisuaikaan kymmeneltä aamulla eivätkä bussilastilliset olleet vielä saapuneet, joten saimme tutustua luolastoon rauhassa. Myös tämän paikan arkkitehtuurista saamme kiittää Manriquea.
Jameos Del Aquan risteystä vastapäätä olisi päässyt Cueva las Verdesin luolastoon, jonka pituus on yli 2,5 kilometriä. Luolastossa on kuitenkin ahtaita ja vaarallisia paikkoja eikä sinne saanut mennä ilman virallista opasta, joten jätimme sen väliin. Luolastot ovat myös laavavirroista muodostuneet, joten niistä puuttuvat näyttävät stalagtiitti ja stalagmiitti muodostelmat. Niitähän löytyy vain kalkkikiviluolista.
Luolalta reittimme jatkui Orzolan kylään. Mielenkiintoista, että saaren pohjoispään maisemat ovat yhtä rikkonaiset kuin kansallispuistonkin. Käsittääksemme 1700- luvun purkaukset tapahtuivat vain Timanfayan alueella. Täällä oli kuitenkin yhtä voimakkaasti laava näytillä. Ehkä kuitenkin hieman enemmän oli kasvillisuutta jo tarttunut laavakiviin? Siellä täällä näkyi hohtavan valkoista hiekkaa laavakivikokkareiden välissä. Saharasta tuulen mukana tullutta? Joissakin kohdin hiekka muodosti pieniä dyynejä.
Orzolasta käännyimme jyrkästi vasemmalle kohti etelää Arrietalle johtavaa pikkutietä pitkin. Noin viiden kilometrin ajon jälkeen käännyimme taas oikealle kohti Lanzaroten pohjoisinta kärkeä päästäksemme kuuluisalle näköalakahvilalle, Mirados del Riolle. Se sijaitsee äkkijyrkällä vuorenreunalla ja sieltä on mykistävän upea näköala yli La Graciosan ja Montana Claran saarten. Kahvilaankin maksoi sisään. Tällä kerralla maksu oli 2,70 € henkilöltä. Maitokahvista sai pulittaa 1,80 kpl, ei paljoa ja oli todella hyvää!
Miradokselta lähdimme ajamaan pitkin vuoristoa kohti Harian kylää. Kylä sijaitsi keskellä Palmulaaksoa ja sinne oli Cesar Manrique haudattu. Palmut kasvoivat täällä siksi, että kyläläisten oli tapana istuttaa yksi palmu jokaista syntynyttä tyttölasta ja kaksi palmua poikaa kohti. Kylä olikin ilmeiseti saaren vanhimpia, sillä tie kiemurteli talojen välistä joskus hyvinkin kapeana.
Hariasta oli tarkoituksenamme ajaa pientä vuoristotietä pitkin Tequiseen, mutta yllätykseksemme tie oli pantu poikki pitkän ja jännittävän serpentiiniosuuden jälkeen, saaren korkeimmalla kohdalla, 670 m merenpinnan yläpuolella. Jouduimme siis ajamaan takaisin 2-3 kilometriä ennen kuin pääsimme ajamaan pitkin vuoren kylkeä pikkutietä pitkin Tabaescoon ja siitä Arrieteen ja Tahichen kautta kehätielle.
Neuvomme on, että kannattaa ajaa reitti myötäpäivään Tequisesta Hariaan ja sieltä eteenpäin Orzolaan. Jännittävää, että Lanzarotella laitellaan teitä kokonaan poikki tietöiden ajaksi. Oppaan mukaan asiasta on tienvarsilla tauluissa ilmoituksia, vaan ne kaikki olivat espanjaksi! Onneksi saari on sen verran pieni ettei ajolenkkien kanssa tule ongelmia. Takaisin tulimme Deilandin ja Hyperdinon kautta.
Illalla menimme hotellimme ravintolaan, Latinoon, syömään Kanarian buffeeta. Se olikin edullinen keikka sillä aikuisten buffee maksoi 10 €/ henkilö ja lasten 5€ juomineen. Lapseksi katsottiin kaikki alle 18 vuotiaat.
Runsaan ja maukkaan päivällisen jälkeen menimme rentoutumaan Don Paco Castillan lapsille tarkoitettuun minidiscoon ja katsomaan papukaija -showta, joka alkoi 21.30.
Saaren päänähtävyyden oli nyt nähty ja matka siltä osin sujunut hyvin. Seuraava päivä olisi viimeinen autoilupäivä, sillä auton luovutus olisi 19.12 klo 9.30.
Alkuun
18.12. Torstai
Aamulla puoli kymmenen aikaan suuntasimme matkamme kohti Play Hondaa ja Deilandin ostoskeskusta. Emme tienneet ostoskeskuksen aukioloaikoja, mutta oletimme sen aukeavan yhdeksän tai kymmenen aikaan. Viimeksi oletettu oli oikein ja jouduimme odottelemaan kymmenisen minuuttia Deilandin avautumista.
Hankintalistalla oli tuliaisia sekä aamupäivän syötävät. Kaksi kassillista makeisia ja ruokaa maksoi yhteensä 17,17€, vaikka karkit maksoivat tuplasti sen mitä kotimaassa. Ilma oli alkanut pilvistymään eikä se luvannut hyvää iltapäivän auringonotolle. Pahimmillan hotellillemme näkyvä Guardicaman (603m) oli kokonaan pilvien kätköissä.
Iltapäivä alkoi läheisen ostoskeskuksen pelihallissa säätiloja netistä katsomalla. Ei paljoa Suomen lämpötilat houkutelleet. Ennen joulua lämpö tulisi laskemaan jopa -14 pakkasasteeseen. Lanzarotellahan ei elohopea tippunut alle 15 asteen.
Loppuillasta ajoimme kaupungille ostoksille ja syömään. Tälläkin kerralla mäkissä. Lapsille tuttu ravintolamiljööö tuntuu olevan tärkeä kiinnekohta elämässä. Samalla se on francising-busineksen ylistyslaulu: Samaa ruokaa samanlaisessa ympäristössä ympäri maailman.
Varsinaisia tuliaisia ei enää ostettu, vaan kyse oli lähinnä hienosäädöstä ja viimeisten silmäyksien tekoa Carmenin keskustaan. Auto palautettaisiin heti aamusta eikä sen jälkeen enää viitsi keskustaan mennä. Hotellin läheltä löytyi kyllä tarpeeksi palveluita ettei edes tarvitse.
Illan mittaan paljastui, että hotellin henkilökunnalla oli joulupippalot 19.12 illalla ja kaikki alueen palvelut siis kiinni. Ehkä kuitenkin reseptionissa joku päivystää? Yö saapui kauniina ja tähtikirkkaana, ehkä myös hieman kuivempana kuin aiemmin?
Alkuun
19.12. Perjantai
Aamulla kävin luovuttamassa Terranon takaisin. Perhe kyllä ehdotteli, että olisimme tuoneet sen mukanamme ”tuliaisiksi”. Auton palautettuani menimme porukalla jälleen nettailemaan ja samalla reissulla ruokaostoksille.
Lounaan jälkeen menimme rannalle aurinkoa ottamaan. Näin viimeisenä päivänä siihen oli oiva tilaisuus, kun ei enää ollut autoakaan, jolla olisi huristellut lähikyliin maailman menoa ihmettelemään. Maltoimme makailla rannalla kokonaisen tunnin ennen kuin pitkästyimme vetelehtimiseen. Totuuden nimessä on sanottava, että lähes palelimme rannan tuulessa, joten päätimme vetäytyä tuulen suojaan. Toki hotellilla otimme lisää aurinkoa viiman häiritsemättä.
Pilviä kuitenkin kertyi auringon eteen ja kävimme hakemassa lähtöpäivän juomisia läheisestä kaupasta. Tiesimmehän juomien maksavan lentokentillä tolkuttomasti ja lentokentälle oli lähtö kaksi ja puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Tokihan aamulla käymme vielä kaupassa ostamassa muitakin eväitä.
Puoli seitsemältä menimme ravintola Latinoon syömään Oriental-buffeen saatettuamme pienimmän viettämään tenavakerhon loppumisen kunniaksi järjestettyä hampurilais-videoiltaa. Tenavakerho mukavalla tädillä varustettuna oli iloinen yllätys. Meille tarjolla oli aasialaista ruokaa currykanasta ja kevätkääryleistä kantonin ankkaan eli hotellimme ravintolan ruoka oli monipuolista, maittavaa, ravitsevaa ja edullista. Puolihoito olisi ollut hyvä vaihtoehto. Voimme hyvin suositella sitä Don Paco Castillaan majoittuville.
Ruokailun jälkeen teimme pikku kävelylenkin läheisille ostoskeskuksille tutustumaan paikalliseen iltaelämään. Ilta oli puolipilvinen ja selvästi lämpimin tähänastisista. Vanhempaa väkeä oli jo jonkin verran liikkeellä, mutta nuoriso ei ollut ryöminyt vielä koloistaan. Lanzarote on ilmeisesti erityisesti vanhemman väen suosiossa. Saari vaikutti tasaisemmalta kuin muut Kanarian saaret ja toisaalta turistikeskukset ovat uudempia, joten tiet ja jalkakäytävät ovat leveämpiä.
Yötä vastaan lapset alkoivat pakkaamaan. Muutama yksittäinen muurahainenkin eksyi huoneistoon. Olikohan kyse tiedustelijoista. Toivottavasti ei koko kämppä ole valloitettu aamulla.
Alkuun
20.12. Lauantai
Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme viimeisen kerran ostoksille. Tällä kertaa ostimme croisantteja lentomatkaa varten. Huoneiden luovutus oli 11.30 ja bussin piti olla hakemassa meitä kymmentä vaille kaksitoista. Linja-auto tuli kymmentä yli eli tyypilliset parikymmentä minuuttia myöhässä. Onneksi täällä ei kuitenkaan ollut ”manana”-meininki. Oppaalta kuulimme, että kone on lähtenyt 50 minuuttia myöhässä, sillä Arricifen lennonjohto ei ollut antanut tulolupaa Finnairille. Onneksi oli eväät ostettu.
Lentokentällä selvitys oli periaatteessa simppelijuttu. Olihan kaikille kerrottu, että Kanarialla ollaan painorajojen kanssa tarkkoja. Niinpä meilläkin käsimatkatavarat painoivat tasan viisi kilogrammaa. Selvitys kuitenkin kesti, sillä varsin monella tuntui olevan ylimääräistä. Meidänkin edessä jonossa olevan pariskunnan tavarat painoivat 90 kg! Vaivaiset viisikymmentä kiloa ylipainoa. Tavarat jäivät hihnalle ja pariskunta siirtyi toisaalle maksamaan ylipainosta. Mitä ihmettä ihmiset raahaavat mukanaan lomamatkoilta?
No selvityksen jälkeen pääsimme lähtöhalliin, jossa olikin joitain kauppoja. Ei kuitenkaan läheskään niin paljoa kuin Helsinki-Vantaalla. Aika kului todellakin hitaasti. Onneksi kone oli saanut aikataulua kiinni kymmenen minuuttia, joten odotusaikamme ei ollut kuin kolmisen tuntia hotellilta lähdöstä.
Itse lento sujui hyvin ja otimme aikataulua kiinni siten, että olimme vain viisitoista minuuttia myöhässä Helsinki-Vantaalla. Matkatavaroiden purkukin sujui mallikkaasti ja pääsimme nopeasti pois tulohallista.
Koska meitä oli kuusi henkilöä saimme Airport-taxin kokonaan omaan käyttöömme, mutta hinta oli noussut 50% kentälle tulosta eli matka maksoi 50 €. Ennen vanhaan luulin, että taksien hinnat ovat kiinteät ja säännellyt, mutta taitaa kuitenkin olla isännästä kiinni Suomessakin. Kotona olimme kello 22.40!
Alkuun
