Lefkas 30.07.2002 – 06.08.2002
Yhteenveto
Matkaa edeltävä päivä
Lähtöpäivä
Ensimmäinen täysi päivä Nidrissä
Autolla itärannikolla
Lefkadan kaupungissa ja länsirannalla
Amvrakikosin lahtea kiertämässä
Mini-island hoppingilla
Viimeinen päivä Lefkasissa
Kotiinpaluu
Yhteenveto
Lefkas on unelmakohde rantalomalle, jos kaikki mitä lomalta kaipaa on auringonotto ja tavernaelämä. Suomalaisten matkakohteet: Ligia, Perigali ja Nidri ovat varsin tasaisia maastoltaan ja sopivat siinä suhteessa hyvin liikuntaesteisille ja lapsiperheille. Valitettavasti jalkakäytävät ovat saarella lähes tuntemattomia, ja liikenne ajoittain kaaottista. Nopeusrajoituksista ei kukaan tunnu välittävän. Autoilevat turistit selviävät liikenteen vaarantamisesta yleensä varoituksella (kuulemamme mukaan). Liikenteessä liikkuessa on kuitenkin muistettava, että Kreikassa kuolee liikenteessä yli 2000 ihmistä vuosittain, kun vastaava luku on Suomessa 430.
Jos sattuu huono tuuri, ja lomalla sataa, niin Lefkaksella on varsin vähän nähtävää: museo, kirjasto ja muutama taidegalleria, ja nekin pääkaupungissa. Vaihtoehtona on lähteä katsastamaan muita saaria. Silloin on tosin muistettava, että ukkosmyrskyn uhatessa laivat jäävät satamaan luki aikatauluissa mitä tahansa.
Ateena on aina hyvä kohde. Sinne vie linja-auto Lefkasista ja matka kestää noin viisi ja puoli tuntia. Linjalla liikkuu neljä-viisi bussia päivittäin. Prevezan lentokentältä on myös mahdollista kysellä lentovuoroja.
Meille sattui hyvä onni, ja yllättävät sateet loppuivat heti lomamme alussa. Luonto puhkesi kukkaan ja putouksillekin riitti hyvin vettä. Valitettavasti makean veden lisääntyminen ja lämpö toivat myös hyttyset. Ne kiusasivat pääasiassa rantakadulla ja tavernoissa istuessa, sillä huoneessamme ollut elektroninen hyttyskarkotin toimi varsin moitteettomasti.
Hintatasoltaan saari on ilmeisesti halvempi kuin muut Kreikan saarikohteet ja olimmekin positiivisesti yllättyneitä ruokailun edullisuudesta. Meille riitti 30 € kahdelle hengelle ruokineen ja juomineen päivässä.
Takaisin
Maanantai 29.07.2002: Lomaa edeltävä päivä
Pakkaaminen oli jätetty niin myöhään kuin mahdollista. Illalla oli pakko kuitenkin alkaa matkalaukun täyttö. Eipä siihen taaskaan kauan mennyt, mutta aamulla unenpöpperössä olisi varmasti unohtunut jotain tärkeää. Kameran päätimme laittaa matkalaukkuun ettei tulisi otettua kuvia kuin vasta kohteessa.
Hieman ilmat jännittivät etukäteen, netistä olimme seuranneet säätilojen kehittymistä, ja alkuloma vaikutti pilviseltä ja ukonilmaiselta. Ennusteiden mukaan vasta torstai-illasta alkaisi selkeämpi jakso. Harkitsimme vakavasti pitäisikö ottaa pitkähihaista vaatetta mukaan. Päätimme käydä vielä aamulla tarkistamassa säätilan ennen lähtöä.
Takaisin
Tiistai 30.07.2002: Lähtöpäivä
Aamulla herätyskello ”herätti” meidät 5:30. Oikeastaan koko yö oli ollut varsin levoton. Aamupalan jälkeen laitoimme loput tavarat matkalaukkuun ja lähdimme kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Lähtöselvitys sujui erittäin nopeasti, koska olimme kentällä jo 6:45 ja selvitys oli auki! Olimme ilmeisesti ensimmäisiä lähtöselvityksessä lennollamme. Kone lähti ilman ongelmia kello 8.45 ja olimme perillä Prevezan lentokentällä puolilta päivin. Tällä kertaa ei kentällä ollut muita koneita, joten saimme laukumme tosi nopeasti, ja muutenkin kaikki kävi sujuvasti. Saapuvien tilatkin olivat uudella puolella.
Bussimatka Lefakasin saarelle Nidrin kylään kesti 45 minuuttia johtuen ilmeisesti siitä, että muutamia matkalaisia jäi Ligian ja Perigalin kyliin. Bussimatkalla oppaamme kertoi, että Lefkaksella oli satanut rankasti neljä päivää. Edes paikalliset asukkaat eivät muistaneet aikaa, jolloin vettä olisi satanut yhtä paljon keskikesällä. Nyt ilma oli kaunis ja todella kostea.
Majapaikassamme, Katerina studioksessa, olimme heti yhden jälkeen. Purimme nopeasti matkalaukkumme ja lähdimme tutustumaan rantaan, jonne oli matkaa vain noin 100 metriä. Kosteus teki olon tukalaksi ja päätimme lähteä rannalta Nidrin main streetille lähimpään supermarkettiin ostamaan ”survival kittiä”. Siihen kuuluu runsaasti nesteitä ja suolaa sisältäviä tuotteita kuten sipsejä ja olutta. Ostokset tehtyämme ja vietyämme ne huoneeseemme, lähdimme takaisin Nidrin keskustaan. Sää vain parani. Viimeisetkin pilvenhattarat painuivat vehmaiden vuorten syliin.
Keskustan liikkeet ja ravintolat olivat aivan tyhjinä. Syynä oli varmasti edeltänyt sadekausi, joka nyt auringon näyttäytyessä ajoi kaikki mahdolliset asiakkat rannoille ja altaille. Lisäksi saattoi olla etteivät Kreikan ja Italian huviveneilijät olleet liikkeellä. Heistähän suurin osa Nidrin vierailijoista ilmeisesti koostuu. Nidrin keskusta vaikutti kovin tavanomaiselta turistikylältä. Ilmeisesti turistikauden ulkopuolella se on varsin hiljainen paikka. Siis syyskuun lopusta huhtikuun alkuun.
Päätieltä lähdimme sataman suuntaan etsimään Onassiksen patsasta, jonka edestä lähtisi sunnuntaina mini-island hopping. Päätimme mennä Titanius-ravintolaan syömään, koska siellä oli myös matkanjärjestäjän tervetulotilaisuus viisitoista vaille kuusi illalla. Tilaisuudessa opas tarjosi osallistujille Ouzo-paukut ja lunastimme liput sunnuntain islandhoppingiin. Tilaisuuden jälkeen kiertelimme ympäri satama-aluetta ja otimme valokuvia. Vaelsimme varsin pitkälle Vlichon- kylän suuntaan ennen kuin palasimme takaisin päätielle.
Siellä kävellessämme saavuimme Vic ja Carol Weaverin internet-cafelle, jossa nautimme virvokkeet ja kävimme tarkistamassa netistä sääennusteen alueelle. Valitettavasti cafen ympäristö, hinnat ja internetyhteyksien nopeudet eivät olleet parhaat mahdolliset asiakkaan kannalta. Ehkä ensikaudella on asiat saatu kuntoon. Illan kääntyessä jo yöksi kuljimme rantaa pitkin takaisin majapaikkaamme. Ilta oli todella kaunis ja taivas täynnä tähtiä. Muutama satelliittikin vaelsi taivaan kannella.
Nidri vaikutti mukavalta ja suhteellisen edulliselta pikku kylältä. Korkeuseroja on vähemmän kuin monessa muussa Kreikkalaisessa turistikeskuksessa. Katerina studiot olivat kuitenkin 300-400 metriä aivan pahimmasta keskustasta, joten se oli jo aivan maaseudulla. Kanoja käyskenteli hotellin takana ja vuohien äänet kuuluivat huoneeseen. Onneksi olimme vuokranneet auton torstaista eteenpäin kolmeksi päiväksi, koska emme kuitenkaan jaksa maata montaa päivää rannalla.
Takaisin
Keskiviikko 31.07.2002: Ensimmäinen täysi päivä Nidrissä
Yö oli tosi kylmä. Ilmeisesti sateet olivat kostuttaneet maaperän niin tehokkaasti, että kosteuden haihtuminen jäähdytti ilmaa kunnolla. Aamu aukeni kauniina ja kuulaana. Aamupalan tehtyämme lähdimme läheiselle rannalle ottamaan aurinkoa ja rentoutumaan aamupäiväksi. Ilma oli aamulla lämmin, mutta ei liian kuuma.
Rannalla kahden aurinkotuolin ja yhden varjon ”setti” maksoi 6 € päivältä. Tämä meidän ”lähiranta” on kylän keskustasta 300 metriä pohjoiseen ja se on varsin hyvälaatuinen. Keskustan kohdalla ja lähellä satamaa olevat rannat ovat kapeampia.
Kymmenen aikoihin alkoi taivaalle kerääntyä hajanaisia pilviä ja aina kun pilven hattara kulki auringon editse tuli yllättävän kylmä. Pari tippaa vettäkin saatiin taivaalta, kun olimme päiväkahvia nauttimassa. Meille sopi kyllä hyvin, että aurinko kävi välillä pilven takana. Eipähän nahka kärvähtäisi niin helposti. Muutenkin Nidrin rannoilla parhaiten aurinkoa saa aamupäivästä, koska rannat aukeavat itään päin.
Rannalla oli ilmeisesti purjehduskoulu. Siinä auringossa maatessa oli mukava seurata nuorten ja vähän vanhempienkin yritystä purjehtia ja surffata. Opettaja veti moottoriveneellä lipuilla varustetun ponttoonilautan lahdelle ja sitten oppilaat kiersivät sitä erivärisillä veneillään ja surffilaudoilla. Näkymä muistutti eriväristen perhosten leikkiä niityllä. Silloin tällöin opettaja kävi vetämässä moottoriveneellään purjehtijoita oikeille väylille.
Rannalta lähdimme hieman ennen yhtä iltapäivällä. Päivän UV-säteilyannos oli nautittu.Tulimme huoneeseemme kaupan ja konditorian kautta. Kahden hengen lounas maksoi noin 4 €. Itse tekemämme lounaan nautimme aperitiiveineen huoneemme terassilla nälkäisten raptorien sukulaisten, kanojen, katsoessa jalkojemme juuressa. Ilmeisesti Länsi-Lefkaksella oli kova ukonilma, sillä jyrinää kuului koko ruokailumme ajan ja pari kertaa salama iski takanamme olevan vuoren rinteeseen. Ilma oli todella kostea, vaikka Nidrissä ei vettä satanutkaan.
Ruokailtuamme lähdimme tutkimaan majapaikkamme takana kulkevaa hiekkatietä. Maisemat olivat kuin missä tahansa Suomen maaseudulla. Paitsi, että tontit olivat pienempiä ja kasvillisuus erilaista. Oli kanatarhoja, laiduntavia vuohia sekä sitruuna- ja oliivilehtoja.
Tie kiersi sopivasti päätien varrella olevan Sail inn- ravintolan kohdalle, jossa pysähdyimmekin suorittamaan nestetankkausta. Iso Mythos-olut 3€ ja pieni 2.50€. Täällä hinnat olivat rantabaareista korkeimmat, mutta ympäristöön oli panostettu tosissaan ja paikka on nuorison suosima disco öisin.
Baarissa oli selvästikin italialainen ”setä”, jolla oli vaimo ja lapset mukana. Neljä bodyquardia pyörivät herran ympärillä ja thai-tyttö hoiti lapsia. Vaimo seurusteli muun henkilöstön kanssa ja välillä kävi muistuttamassa miestään kuka oli talossa todellinen pomo.
Puoli neljän aikaan palasimme huoneeseemme pesulle ja valmistautumaan iltaa varten. Vajaat kaksi päivää Nidrissä takana, ja ympäristöt alkoivat olla jo sen verran tuttuja, että torstain auton vuokraus tuli todelliseen tarpeeseen. Kylä on sen verran pieni, että saaren kannattaa tutustua laajemaltikin. Skootterin vuokraus olisi maksanut 8-10 € sylinteritilavuudesta riippuen. Iltapäivällä voi siitäkin tinkiä.
Erittäin mukavia nämä kyläläiset kyllä olevat. Paikallinen pappakin halaili ja pussaili ja kertoi hymyssä suin kaikenlaisia juttuja. Niitä emme tosin ymmärtäneet vajavaisen kreikankielen taidon ansiosta. Myöhemmin samainen pappa kävi antamassa tomaatteja meille.
Kuuden jälkeen lähdimme tutustumaan uudelleen ympäristöön. Hienosti löysimme upea, uuden ja leveän bulevardin, jota ei ollut merkitty mihinkään karttaan! Erästä sen sivutietä seuraten päädyimme taas Nidrin keskustaan. Hetken kierrettyämme päätimme mennä satama-alueelle syömään, sillä siellä olivat kuulemamme mukaan parhaat ruokapaikat. Ravintoloita olikin vieri vieressä ja lopulta parkkeerasimme itsemme Tommy’s seasiden terassille. Kahden hengen ruokailu maksoi juomineen 15.90€.
Jonkin aikaa ruokailun jälkeen iltamenoa seurattuamme lähdimme kävelemään takaisin Katerinaa kohti. Seuraavina neljänä päivänä oli tiedossa runsaasti ohjelmaa, ja olimme luvanneet noutaa auton kello yhdeksän aamulla.
Takaisin
Torstai 01.08.2002: Autolla itärannikolla
Heti aamusta lähdimme hakemaan autoa vuokraamosta. Olimme vuokranneet auton matkatoimiston kautta ja hinta oli 94 €/3 päivää eli sesonkiaikaan todella halpa. Edes nettitarjouksissa ei yksikään vuokraamo tarjonnut autoa alle 97 €, ja suurin osa olisi maksanut yli 110 € kolmelta päivältä.
Automme oli kuusi tuhatta kilometriä ajettu Opel corsa ja siinä oli yllätykseksemme ilmastointilaite. Se tulikin tarpeeseen, sillä vaikka sää oli pilvinen alkoi lämpö olla jo 25 asteessa.
Lähdimme autolla kohti etelää ja Vasilikin kylää, josta lautat lähtevät Ithakaan ja Kefalloniaan. Ensimmäiseksi poikkesimme Mikros Gialloksen rannalle. Rannalle laskeuduttiin suhteellisen hyväkuntoista serpenttiinitietä pitkin Poroksen alakylän läpi. Ranta oli hyväkuntoinen, ja siellä oli muuttama taverna ja leirintäalue. Maineensa veroinen siis.
Rannalta takaisin noustessamme käännyimme ylemmälle Poroksen kylälle vievälle tielle. Sinne ajaessamme tuli taivaalta jälleen muutama pisara vettä ja taivas pysyi harmaana ja synkkänä.
Poroksessa kävimme paikallisessa Nick the Greek-tavernassa kahvilla. Tavernan isäntä oli syventynyt keskusteluun paikallisen rakennusmiehen kanssa.
Kahvit tilattuamme kyselimme kuulumisia ja näin Nikolaos kertoi meille, ettei 58 vuoteen ole ollut yhtä sateista tähän aikaan kesästä kuin nyt. Siitä pääsimmekin talous- asioihin, ja hän kertoi bisnesten menevän tosi huonosti. Ennen päivässä saattoi käydä 150 asiakasta, tänä kesänä on ollut hyvä kun asiakkaita on ollut kymmenen päivässä. Ongelmana on, ettei Poroksen kylässä ole majoitusmahdollisuuksia ja sadekelit vähentävät vierailijoita.
Poroksessa on 1400-luvulla perustettu linnoitus, jota asiaa harrastavat ovat käyneet katsomassa. Siitä on varsin vähän mainintoja Lefkaksesta kertovissa oppaissa, mikä on ihme, sillä saarella ei mitenkään kauheasti ole historiallisia nähtävyyksiä. Kreikkalaisittain siis.
Nick valitteli myös Kreikan valtion toimia euroon siirtymisen yhteydessä. Hinnat ja verot on nostettu, hänen mukaansa, muun euroopan tasolle, muttei eläkkeitä ja palkkoja. Eläkettä? saa kuulemma kun täyttää 45 vuotta ja siten eläkeläisiä on Kreikassa yli 70%. Tosin rahallisesti se on vain 150 € kuukaudessa.
Verotuksen muuttuminen euroihin siirtyessä on kuulemma tehnyt Kreikan kalliiksi matkailijoille ja siten matkailijoiden määrä on vähentynyt. Itse luulemme sateisen kelin Etelä-Euroopassa vähentäneen matkailua näihin camping-kohteisiin.
Kun oli talousasioihin päästy kuulimme myös moitteet Kreikan opetusjärjestelmää kohtaan. Opettajat kuulemma eivät opeta kunnollisesti julkisissa kouluissa vaan käytännössä pakottavat oppilaat ottamaan opettajilta yksityistunteja, jotka maksavat 15-20€ tunti. Se vastaa rakennusmiehen päiväpalkkaa. Jos ei ota tunteja ei läpäise luokkaa. Hinta on tosi kova monelle perheelle, joilla on monta lasta. Keskusteluun liittyi myös paikalle tullut paikallinen pappi, jolta Nick kyseli välillä ”ohjeita” ja kertoi tälle englantia taitamattomalle keskustelun kulusta.
Kahvit juotuamme ja seurasta kiitettyämme lähdimme huristelemaan kohti Sivotaa. Sivota on pieni kylä, jonka keskus on huvivenesatama, ja sitä ympäröi jyrkät ja pengerretyt rinteet, joihin on istutettu oliivipuita ja joitain pensaita.
Monet huviveneet tekivät lähtöä kello 11 aikaan eli kylässä oli todella hiljaista. Kaikki kaupat olivat auki, mutta me olimme lähes ainoat asiakkaat. Toinen merkittävä huomio oli, että tavernoiden markkinointikikkana oli mainostaa ilmaisia suihkuja asiakkaille. Sivotassa ei ilmeisesti ole kovin montaa majoitusliikettä vaan koko kylän elämä pyörii huviveneilijöiden ympärillä.
Sivotasta lähdimme jatkamaan matkaa kohti Vasilikin kylää. Päätimme kuitenkin käydä katsastamassa Afteli bayn rantaa, jossa pitäisi olla myös luola. Evgiros-kylässä olikin kallioon maalattu Caves-sana ja nuoli, joka ohjasi ajamaan läpi kylän juuri ja juuri Opelimme levyiselle polulle. Se kiemurteli pitkin syvän rotkon syrjää ilman minkäänlaista kaidetta useamman kilometrin.
Alhaalla odotti noin 50 metrin karkeahiekkainen uimaranta. Luolaan ei ollut enää minkäänlaista viitoitusta, joten emme löytäneet sitä. Ranta oli hylätty ja ainoa taverna täysin ja ehdottoman suljettu! Vain lahdella kellui pari kalastajavenettä.
Koukkaaminen rannalle oli ollut hukkareissu, mutta tulipahan hieman jännitystä tällekin päivälle. Sen verran jyrkkä matka on Vounin vuorelta alas lahdelle. Sydän kurkussa lähdimme kiipeämään takaisin ihmisten ilmoille ja päätimme mennä suoraan Vasilikiin ja jättää autiorannat hääpareille.
Vasiliki olikin yllättävän pirteä ja vilkas satamakylä, jossa on euroopan parhaaksi arvioitu surffausranta. Näin todellakin saattaa olla, sillä mereltä tuuli oikein rivakasti. Lahdella olikin paljon purjelautailijoita.
Vasilikin ranta on isokivistä, joten se ei suosi auringonpalvojia eikä heitä paljoa ollutkaan vaikka pilvet olivatkin vetäytyneet auringon edestä vuorenhuippua ympäröimään. Vasiliki on Lefkaksen kaupungin ja Nidrin kylän kanssa kolmas satama, josta lähtevät isommat lautat lähisaarille. Kylä on mukavan kokoinen parin tunnin tutustumiseen ja siellä oli paljon italialaisia. Ilmeisesti siksi, että sieltä pääsee useammalla vuorolla Kefaloniaan, joka on varsinkin italialaisten suosiossa. Niinpä rannan tavernoissa oli erinomaiset pastavalikoimat.
Ruokailun hintataso oli samaa luokkaa kuin Nidrissäkin. Se erikoisuus oli Vasilikin tavernoissa, että yleensä kaikki pöydät olivat ulkona terassilla, ja ainoastaan keittiö sisätiloissa, jonka se täyttikin kokonaan. Baareissa oli tiskit sisätiloissa ja niissä oli myös wc:t. Vasilikissa oli paljon myös tavallisia myymälöitä, joista sai muitakin tuliaisia kuin turistirihkamaa. Täällä oli perinteisiä villatuotteita ja keramiikkaa.
Aikamme Vasilikissa pyörittyämme päätimme lähteä takaisin kohti Nidriä. Matkalla poikkesimme Vlichon- kylän kohdalla Genin niemelle. Genin alue on ilmeisesti vähän varakkaampien suosiossa. Ainakin rakennukset ovat uusia, näyttäviä ja isoja. Ajoimme niin pitkälle kuin tie vei ja tulimme Nidriä vastapäisen niemen kärkeen.
Siellä sijaitsee Agios Kiriakin kirkko, joka on rakennettu luolan eteen. Kirkon historiasta tarina kertoo, että luolaan ilmeistyi ikoni, jonka kyläläiset päättivät viedä mantereelle turvaan. Ikoni kuitenkin palasi itsekseen takaisin seuraavan yön aikana. Näin tapahtui kolme kertaa, jolloin kyläläiset (vasta!) uskoivat Jumalan tarkoittavan, että ikoni on jätettävä paikalleen ja sille on rakennettava kirkko.
Niemeltä oli hieno näköala myös Vlichon ja Stenon kyliin lahden yli. Niemen nähtyämme päätimme jatkaa matkaa Lefkaksen tunnetuimmalle luonnonnähtävyydelle eli vesiputouksille.
Tie vesiputouksille oli hyväkuntoinen ja viimeiset sata metriä polkua varsinaiselle putousalueelle myös helposti kuljettavissa. Aivan viimeiset 50 metriä olivatkin sitten kivillä kiipeämistä ja tosi hikistä hommaa, sillä oli todella kosteaa ja kuumaa. Alueella oli paljon ihmisiä liikkeellä, ovathan vesiputoukset normaalisti kuivat heinä-elokuun vaihteessa. Tänä vuonna vettä riitti putouksille hyvin. Putoukset olivat upeat, mutta hieman alkoi ahdistaa ylle kaartuvat rotkon seinät. Huonokuntoisen tai liikuntaesteisen ei kannata lähteä edes yrittämään ihan putouksille asti. Polun alkupäässä on taverna tai paremminkin baari, jossa voi nauttia virvokkeita.
Putouksilta palasimme takaisin Nidriin ja majapaikkaamme, jossa keitimme kahvit ja kävimme suihkussa virkistäytymässä. Siestan loputtua lähdimme kohti keskustaa päivälliselle ja seuraamaan iltaelämää. Tulipa huomattua, että englantilaisissa baareissa oli alueen ehdottomasti huonoimmat ja epäsiisteimmät vessat (ja talon viinit!).
Takaisin
Perjantai 02.08.2002: Lefkadan kaupungissa ja länsirannalla
Pieni on Lefkadan kaupunki. Vain noin 5000 asukasta. Olimme kaupungissa noin kymmenen aikaan aamulla ja suurin osa liikkeistä oli vielä kiinni. Museot ja taidegalleriatkin pysyivät meille kiinni. Päivästä oli tulossa todella kuuma. Aikamme keskustassa pyöriessämme kävimme kysymässä paikallisesta vanhusten keskuksesta tietoa olinpaikastamme ja avoimista museoista. Mielellään neuvoivat, eivät vaan tuntuneet tietävän itsekään kovin tarkasti.
Mielenkiintoista oli havaita uusi rakennustapa täällä. Talot ovat puurunkoisia ja päälle naulataan tiheä teräsverkko, joka sitten rapataan. Vanhempi tapa oli rakentaa kivimateriaalista alakerta ja yläkerta pellistä. Ilmeisesti puurunkoisen talon kuvitellaan kestävän paremmin mahdollisen maanjäristyksen. Tyyli pysyy rakennuksissa kuitenkin ”venetsialaisena”. Kävimme myös kävelemässä huvivenesatama-alueella ja tutustumassa rantakahviloihin.
Lefkadan kaupungista lähdimme kohti Agios Nikitasta ja sen kuuluisia rantoja. Emme pysähtyneet ensimmäiselle, Cape Lipsan, emmekä seuraavallekaan, Miloksen, rannalle vaan vasta Kathisman kuuluisalle beachille.
Ranta on hienohiekkainen, leveä ja todella upea. Pituuttakin riittää noin kaksi kilometriä. Vesirajassa oli hieman isompaa, pyöreää kiveä, sillä aallokko on huuhtonut sieltä hienoimman hiekan pois. Ehdottomasti suositeltava ranta, sillä ravintolapaikkoja ja suihkuja on riittävästi. Rannalle on myös säännöllinen bussiyhteys.
Puolen päivän jälkeen ranta alkoi täyttyä ja autonoro valui pitkin alas rannalle johtavaa tietä. Aloin jo huolestua, miten pääsemme pois, koska kreikkalainen tapa pysäköidä auto on varsin summittainen.
Rannalla oli sen verran toimintaa, että kyllä siellä loppupäivänkin olisi saanut kulutettua. Kävimme syömässä eräässä tavernassa ja huomasimme hintatason olevan vain jonkin verran kalliimpi kuin Nidrissä: kaksi annosta juomineen maksoi 20.70 €, kun Nidrissä hinta olisi ollut noin 15 €. Suomalaisittain kuitenkin varsin edullista. Tsukkini eli paistettu kesäkurpitsa on kyllä rannalla ehdoton valinta. Kevyttä, mutta ravitsevaa.
Kävellessämme pitkin rantaa huomasin olkapääni palaneen vedessä maatessa. Oli aika rasvata nahka ja jatkaa matkaa. Ulkolämpötila oli jo ylittänyt kolmekymmentä astetta emmekä voineet enää jatkaa rannalla oloa. Päätimme lähteä ajamaan takaisin Nidriä kohti kahville ja suunnittelemaan iltapäivän ohjelmaa. Matka sujui leppoisasti suomipoppia ja Apulantaa kuunnellen (olimme vartavasten äänittäneet pari kasetillista matkamusaa..Klamydiaa, Yötä ja muuta mukavaa).
Iltapäivällä lähdimme etsimään Dorpfeltin löytämiä pronssiaikaisia raunioita, jotka saivat hänet päättelemään Lefkaksen olevan Homeroksen Ithakan. Kaivanto on todella huonosti merkitty karttoihin ja niinpä meidän kartassa se näytti olevan Charadiaksen kylään johtavan tien varrella. Kylä on kyllä kaunis, mutta ei raunio. Eikä pronssiaikaisista kaivannoista tietoakaan, huokaus..
Matkalla ihmettelimme maan merkillistä kerrostumista parikymmentä senttiä paksuihin liuskemaisiin kerroksiin. Vuoret ovat selvästikkin muodostuneet savesta ja hiekasta. Jos oikein rajut rankkasateet yllättäisivät saaren, niin mitenkähän mahtavat maanvyöryt siitä seuraisivat?
Kylältä takaisin tultuamme kävimme Desimi-bay rannassa Genin niemellä, koska joissakin oppaissa se mainitaan itäreunan parhaana rantana. Rannalla on kaksi leirintäaluetta, mutta siitä huolimatta (tai siitä johtuen) ranta oli hirveässä kunnossa. Mereltä tulleita heiniä ja lehtiä ei oltu haravoitu pois, eikä pitkin merta lilluvia papereita, pahvimukeja, jugurttipurkkeja eikä muovipulloja oltu puhdistettu pois. Todellakin epäsiistein näkemämme ranta. Hiekka oli kyllä hienoa eli sääli ettei rantaa hoidettu.
Rannalta palatessamme näimme sitten kaivannon. Se sijaitsi itse asiassa Vlichon ja Nidrin välisen tien alla eli siis aivan tien vieressä. Rauniot olivat suuri pettymys. Pari viisi-kuusi metristä kivirinkulaa maassa. Ei mitään kunnon raunioita kuten mantereen puolella Necromandeionissa. En kyllä ymmärrä, miten herra Dorpfeld niiden mukaan aluetta luuli Ithakaksi.
Illalla kävelimme jälleen keskustaan, ja satama-alueelta valitsimme tällä kertaa Dionysos-nimisen ravintolan. Ravintolassa oli erinomaista perinteistä kreikkalaista ruokaa ja hinta kohdallaan. Ilta meni tankatessa ja miettiskellessä maailman menoa. Itikoita alkoi olla jo harmiksi asti, joten elektroninen hyttyskarkoitin seinään.
Takaisin
Lauantai 03.08.2002: Amvrakikosin lahtea kiertämässä
Aamulla viisitoista yli kahdeksan lähdimme kohti Lefkadaa. Ilma oli erittäin kaunis. Tulossa oli jälleen kerran kuuma päivä. Yllättävän tiukoille meni, että ehdimme nostosillan yli ennen yhdeksää, jolloin silta nostettaisiin kymmeneksi minuutiksi. Matka Nidristä Lefkaksen kaupungin läpi sillalle ei ole aamuruuhkassa mikään pikku juttu, olihan lauantaiaamuna liikkeellä puolen saaren väki. Ainakin teiden varret olivat paikallisia perheineen täynnänsä, aivan toisin kuin arkiaamuisin.
Ensimmäinnen pikku kylä reitillämme oli Agios Nikolaos, jonka läpi bussimmekin tuli. Pari tavernaa ja bensa-asemaa: siinä koko kylä. Matkaa kylälle tuli Lefkadasta noin kymmenen kilometriä.
Seuraavan kymmenen kilometrin matka oli kaupunkiin nimeltä Vonitsa, joka on Lefkadan kaupungin kokoinen. Kaupunki ei ole turistikeskus, joten kaikki liikkeet olivat pääkadun varrella. Pääkatu haarautuu Lefkakseen Palerokseen oikealle, Aktioniin vasemmalle ja suoraan Amfilochiaan. Päätimme ajaa suoraan, vaikka karttamme loppuikin kesken emmekä tienneet mihin olimme menossa. Matkaa Amfilochiaan olisi vain 39 kilometriä, joten tankkauspiste löytyisi ainakin läheltä.
Matkalla ajattelimme, että ostamme kartan jostakin kylästä tien varrelta. Ensimmäinen kylä, Paliambela, tuli vastaan yhdeksän kilometrin ajon jälkeen. Kylä oli varsin korkealla rinteellä ja näkyi kauas. Ainoassa löytämässämme kaupassa ei karttaa ollut, mutta sen sijaan kadulla olevassa pick upissa makasi säälittävästi määkivä köysiin sidottu teuraaksi menevä vuohi. Liha on ainakin tuoretta. Ja mitä tekikään taas sairaanhoitaja? Pakeni paikalta!
Sikäli kun saatoimme ymmärtää ei koko kylästä löytynyt myytävää karttaa, mutta varmaa se ei tietenkään ole, sillä emme tavanneet muita kuin kreikkaa puhuvia ja me emme kieltä harmiksemme ymmärrä juuri parakaloa ja efharisto polia enempää. Kaivoimme kiukuissamme Lonely Planetin englanninkielisen painoksen Ionianmeren alueelta esiin, ja saimmekin kreikankielisen sanan kartalle löydettyä ( eli kharti). No joo, auto kulki jo kovaa vauhti eteenpäin, mutta olipa hyvä tietää tuo sana kuitenkin…
Seuraava kylä, jossa pysähdyimme kyselemään karttaa oli 22:n kilometrin päässä sijaitseva Sparto. Siellä oli kaupanpitäjän poika, joka osasi jonkin verran englantia ja sai kerrottua meille, ettei karttaa löytyisi kuin vasta Amfilochiasta. Matkalla Spartoon olimme ohittaneet Loutrakin kylän, jossa on pieni pohjoiseen avautuva hiekkaranta ja taverna. Kyse EI ole Loutrakin matkakohteesta vaan todellakin samannimisestä kylästä.
Spartosta matka jatkui seitsemän kilometrin päässä olevaan Amfilochiaan. Se olikin jo isompi kaupunki öljysatamineen. Kaupungin koko yllätti, sillä matkalla ei pienten köyhien kylien lisäksi ollut näkynyt kuin maaseutua. Ajoimme kuitenkin vain kaupungin läpi, koska rantabulevardilta ja lähikaduilta ei löytynyt parkkipaikkaa, vaan keskusta oli aivan tukossa. Ajaessamme kuitenkin huomasimme, että suurin osa tavernoista ja kafenioista oli rantabulevardilla.
Hetken kaupunkia kierettyämme lähdimme kohti Artan kaupunkia, joka on aluekeskus sisämaassa. Matkaa sinne kertyisi tienviitan mukaan 44 kilometriä. Tie sinne lähtee Amvrakikosin lahden pohjukasta, ja kiemurtelee lahden reunaa pitkin osin varsin korkeallakin.
Näköalat tieltä jäivät ikävä kyllä vuoren seinään ja merenlahteen. Muutama pienempi kylä jäi taakse,ja vaikka olisikin ollut hauskaa pistäytyä niissä painoi vaa`assa kuitenkin enemmän tarve päästä eteenpäin, olihan matka pitkä ja auton palautus jo samana iltana.
Liikenne tiellä oli varsin runsasta ja öljyrekkoja oli paljon liikkeellä. Yllättäen tie oli tosin myös erittäin hyväkuntoinen. Ilmeisesti Amfilchia toimii Artan satamana, harvoinhan Kreikan rannikolla näkee rekkoja tiellä, niitä rahdataan laivoilla satamasta toiseen, jolloin teiden kunnosta ei tarvitse pitää huolta samalla tavalla kuin jos raskas liikenne jyristäisi niillä jatkuvasti.
Puolimatkassa, Katafourkon kylän kohdalla, oli iso estiatoria-cafe, josta vihdoin ja viimein löysimme hyvän tiekartan alueesta. Kahvila itsekin oli iso ja laitosmainen. Siellä näimme ensimmäisen kerran seisovan pöydän. Höyrykaapeissa olivat mustekkalat, mussakat ja muut lämpimät ruuat, ja huurteisissa kylmäkaapeissa viileyttä tarvitsevat ruuat ja juomat.
Meille riitti maitokahvit ja kartta. Maisemia katseltuamme ja kahvit juotuamme kävimme perinteisessä kreikalaisessa vessassa. Siis pelkät jalan paikat ja reikä lattiassa miesten puolella, naisten vessassa onneksi oli pytyllinen malli. Matka jatkui 20 kilometrin päässä odottavaan Artaan.
Kahdeksan kilometrin päässä kahvilasta, Menidin kylästä, alkoi pikku hiljaa tihenevä asutusalue. Olimme selvästi saapumassa ensimmäiseen todelliseen asutuskeskukseen. Juuri ennen Artan kaupunkia näimme ensimmäisen kerran poliisin liikenteenvalvontatehtävissä pysäyttämässä ylinopeutta ajaneita autoilijoita.
Artan kaupunki on varsin iso Länsi-Kreikkalainen kaupunki, noin Lahden kokoinen. Kaupunki on myös varsin tasainen, sijaitseehan se tasamaalla. Nähtävyyksiä siellä ei varsinaisesti ole muita kuin Ambpakiaksen rauniot ja tietenkin Agia Anakirin kylpylä. Artassa olivat kaikki muut kuin elintarvikeliikkeet kiinni. Tosin kello oli jo yli kahden iltapäivällä eli siesta oli alkanut. Moni pienempi myymälä oli myös kiinni loman takia. Kaupunki vaikutti muuten varsin pirteältä. Liikennepoliisien suuri määrä ihmetytti. Olikohan siellä jokin suurempi tapahtuma tulossa, sillä poliiseja oli joka risteyksessä ja suorillakin oli tarkkaa nopeusvalvontaa.
Artasta jatkoimme kohti Filippiadaa. Sinne asti asutus jatkui lähes yhtjaksoisesti, mutta harveni nopeasti sen jälkeen. Kylä toimii risteysasemana ja jakaa liikenteen Epiruksen pääkaupungin Ioanninan ja Prevezan kaupungin kanssa. Päätimme kääntyä kohti Prevezaa ja Nikopolista, sillä Dodonin oraakkelipyhätölle tulisi matkaa noin 60-70 kilometriä ”väärään” suuntaan.
Ajoimmekin 30 kilometrin taipaleen Nikopoliksen rauniolle yhtäjaksoisesti. Nikopolis on perustettu vuonna 31 eaa Aktionin meritaistelun voiton kunniaksi Octavianuksen, eli Augustuksen toimesta.
Alue on varsin iso amfiteattereineen, stadioneineen ja varhaskristillisine basilikoineen. Ehdottomasti suositeltava paikka, jos on kiinnostunut ajanlaskun alun historiasta ja arkkitehtuurista. Valitettavasti osa alueista oli suljettu sortumavaaran takia, mutta nähtävää kuitenkin riitti. Nikopoli sijaitee itseasiassa jo Prevezan kaupungin esikaupunkialueella.
Me suuntasimme matkamme Prevezaan, ja siellä lautalle yli Aktionin salmen. Lauttamatka maksoi kahdelta henkilöltä ja autolta 3.22 €. Tunneli olisi ollut hieman halvempi eli 3 €, mutta matkailijan kannalta lautta on selvästi mukavampi. Aikataulut menevät siten, että Prevezasta lautta lähtee tasatunnein ja Aktionista puolelta.
Aktionista ajoimme suoraa Nidriin ja sieltä eteenpäin Mikros Gialoksen rantaan viimeisistä iltapäivän auringonsäteistä nauttimaan. Ikävästi aurinko kuitenkin vielä poltti ihomme vaikka emme olleet rannalla uimassa kuin tunnin verran, ja myöhään iltapäivällä. Kumma miten helposti pohjoismaalainen palaa, vaikka olimme saaneet aurinkoa jo viitenä päivänä pieninä annoksina.
Matkaa kertyi matkamittariin kolmen päivän aikana hieman yli 400 kilometriä. Kilometrit olivat kuitenkin suhteellisen edullisia, sillä vuokra oli ilman kilometrirajoitusta ja lyijytön maksoi halvimmillaan 0.747 € ja kalleinmillaankin 0.789 €. Auton palautimme Europcariin puoli yhdeksältä, kun olimme menossa syömään päivällistä.
Takaisin
Sunnuntai 04.08.2002: Mini-island hoppingilla
Aamulla lähdimme 8:45 kohti satamaa ja Aristoteles Onaksiksen patsasta, jonka edestä Nikoalos-niminen risteilyaluksemme lähti. Alukseen mahtui noin 100 henkilöä, mutta meitä kertyi laivalle vain 50 kieromatkalaista. Nikolaus lähti laiturilta kreikkalaisittain varsin aikataulun mukaisesti eli kymmenisen minuuttia myöhässä.
Ensimmäiseksi ohitimme Genin-niemellä olevan Agios Kiriakin kirkon. Se oli siis se kolmasti palanneen ikonin kirkko. Hetken kulutta parvi delfiinejä alkoi leikkiä aluksemme kanssa. Ne sukeltelivat laivan alitse ja hyppivät aivan laivan partaalla. Kapteenimme pysäytti laivan, jotta kaikki halukkaat saivat otettua niistä kuvia. Kyllä leikkisät, vapaat delffiinit ovat upeita luonnossa.
Delfiinien uitua vähän kauemmaksi lähdimme kohti Meganissin saarta ja sen luolia. Ensimmäiseksi ohitimme Giovanni- luolan, jossa on kuulemma kauniita kiviä. Seuraavaksi saavuimme Papanikolin luolaan, jossa toisen maailman sodan aikana kapinalliset piilottivat Papanikoli-nimistä sukellusvenettä kuusi kuukautta ennen kuin saksalaiset saivat sen upotettua.
Aluksemme ajoi sisälle luolaan ja siellä matkalaiset saivat käydä meressä vilvoittelemassa. Käsittämätöntä vaan on, etteivät ihmiset usko millään annettuja ohjeita, nytkin laivasta hypittiin uimaan peräpäästä vaikka se oli ehdottomasti kiellettyä. Joutuihan kippari isojen aaltojen keinutettua laivaa rajusti käynnistämään moottorit, ja ihmiset sitten väistelivät pyöriviä teriä. Järjen käyttö sallittua lomallakin!
Luolalta matka jatkui kohti Spartochorin satamaa Spiliaa. Spiliasta on 150 askelmaa kiivettävänä ylös Spartochorin kaupunkiin, josta on upeat näköalat Spilion lahden yli Skorpioksen saarelle ja mantereelle asti. Satamassa oli useita tavernoja ja matkamme toinen seisova pöytä, josta sai täytettyjä kalmareita ja muita paikallisia herkkuja. Runsas huviveneilijöiden määrä ja vieressä oleva leirintäalue ilmeisesti riittivät kannattavaan seisovanpöydän pitämiseen. Laivamme viipyi Spiliassa tunnin, joten Spartochorin kävijöillä oli kiire. Menihän kaupunkiin kiivetessä 20 minuuttia.
Meganisin saarelta lähdimme mantereella olevaa Kefalin niemeä kohti. Sinne laivamatka kesti puolisen tuntia, ja rantauduimme Jerekin hiekkarannalle, jossa miehistö ja oppaat valmistivat salaatin ja grillasivat souvlakit.
Rannalla paistattelimme päivää, söimme ja uimme kaksi ja puoli tuntia. Ranta itsessään oli hienohiekkaista, ja varsin leveä. Ainoa häiritsevä piirre oli runsaat vuohen papanat. Hieman rannan ympäistöä kierrellessäni huomasinkin kaivon ja lähes täynnä olevan juottokaukalon. Joku siis oli käynyt täyttämässä kaukalon. Ilmeisesti iltaisin ja öisin siellä käyskenteli vuohia tai lampaita. Onneksi olimme ottaneet laivalta mukaamme varjon, sillä keskipäivän auringossa alkoi jopa varjon alla tulla tukalan kuuma.
Rannalta laivamme puksutti kohti Onaksiksen omistamaa Skorpioksen saarta, jonka laivamme kiersi. Samalla saimme kuulla varsin kattavan suvun historiikin ja Onassisten traagiset elämänvaiheet. Hehän omistivat nämä lähisaaret, eli Spartin, Skorpidin ja Skorpioksen. Luento olikin varsin mielenkiintoinen, joskin englanninkielinen.
Kierrettyämme saaren menimme maihin Nidriä vastapäätä olevalle rannalle. Voimmekin kehua olleemme uimassa Skorpioksen saarella. Nykyisin se on mahdollista siksi, että Kreikassa on tullut voimaan laki, joka velvoittaa yksityissaarten omistajat pitämään ainakin yhden rannan julkisessa käytössä.
Skorpioksen saari on erittäin kaunis harvinaisine istutettuine puineen, pensaineen ja kukkineen. Jotenkin jäi vain ihmettelemään, miten aikanaan maailman rikkaimmalla ihmisellä ei ollut aikaa saattaa kaikkia suurempia hankkeitaan valmiiksi. Esimerkiksi kiitorata omilla jeteillään tuleville ei koskaan valmistunut, paikalla on vain aloitettu rata, ja unelma.
Skorpiokselta lähdimme paluumatkalle kohti Nidriä. Laivamme ajoi varsin läheltä Madourin saarta, jonka omistaa kreikkalaisen poliitikon ja kansallisrunoilijan Aristoteles Valaoritisin omaiset. Saimme kuulla tästäkin saaresta varsin kattavan historiikin. Lopulta saavuimme Nidrin rantaan kello viiden aikoihin iltapäivällä.
Mini island hopping on suositeltava vaihtoehto niille, jotka eivät halua tai ehdi lähteä kiertämään saaria omin päin. Olisimme voineet tietenkin valita myös vaihtoehdon jossa kohteina olisi ollut Meganissin lisäksi Ithakan Vathi ja Kefallonia, mutta näin saimme tutustuttua Nidrin kaikkiin lähisaariin.
Illalla kävimme syömässä paikallisten suosimassa Palm tree estiatoriossa ja yllättäen se oli matkamme laadukkain ja halvin ruokailupaikka. Kaksi annosta ja puoli litraa talon viiniä (hyvää) sekä puoli litraa olutta maksoi yhteensä 11.20€.
Takaisin
Maanantai 05.08.2002: Viimeinen päivä Lefkasissa
Olimme todellakin majoittautuneet maaseudulle. Aamupalaa syödessa ajoi pihalle traktori ja alkoi kaikessa rauhassa myrkyttää oliivipuita! Kaverilla ei ollut minkäänlaisia suojaimia päällään, joten toivomme aineen olleen varsin myrkytöntä ihmisille. Tosin täälläpäin eivät ilmeisesti työturvallisuuskysymykset ole kaikkein tärkeimpiä asioita.
Heti aamusta aurinko paistoi täydeltä terältä ja olo alkoi olla varsin tuskainen. Edellispäivinä iho oli saanut sen verran suuren uv-säteilyannoksen, ettei se tahtonut kestää suoraa auringonvaloa. Palasimme siis ostosreissun jälkeen majapaikkaamme ihastelemaan terassimme vieressä tepastelevia kaukaisia raptorien jälkeläisiä (kanoja).
Päivällä lämpö nousi jo 35 asteeseen lähtiessämme syömään lounasta keskustaan. Olisimme mielellämme syöneet jotain perinteistä kreikkalaista ruokaa, mutta sovlakia kummempaa ei päivällä saanut. Mitään suurempaa uunissa hauduttamista vaativaa ruokaa ei yksinkertaisesti ollut. Sinällään oli harmi, että näin kaunis päivä piti pilata varjoissa kulkemisessa, mutta nahka ei mitenkään kestänyt aktiivista rantaelämää.
Kuuden jälkeen iltapäivällä lähdimme päätielle kiertelemään vielä kauppoja ja pikkuputiikkeja. Enää emme varsinaisia tuliaisia ostaneet, mutta aina joitain heräteostoksia on mukava tehdä. Täällä huomasi hyvin kreikkalaisen aikataulun: ennen yhdeksää aamulla ei tapahdu mitään ja tiet ovat varsin hiljaiset. Yhdeksästä kymmeneen on hirveä hässäkkä liikenteessä joka jatkuu kohtuu vilkkaana puolille päivin. Sitten taas kaikki hiljenee kunnes kuuden jälkeen alkaa meno kasvaa kohti kymmentä-yhtätoista.
Illalla nautimme perinteisestä kreikkalaisesta pataruuasta. Tällä kertaa ei ravintolasta saanut 750 ml pienempää annosta talon viiniä. Hinta yhteensä 20.70 €. Viimeinen ilta jatkui putiikeissa juostessa ja nestehukan karkoittamisessa tavernoissa. Vicin ja Carolin kahvilassa kävimme tarkistamassa tulevan säätilan Suomessa. Puolipilvistä ja 21 astetta oli odotettavissa. Hyvä edes niin. Emme palelisi kovin pahasti.
Takaisin
Tiistai 06.08.2002: Kotiinpaluu
Aamulla nousimme ylös kahdeksan aikoihin ja aloimme pakkaamaan aamupalan jälkeen. Kun olimme saaneet matkalaukun lähtökuntoon siirsimme sen pihalle odottamaan, sillä omistajapariskunta oli saapunut siivoamaan huoneita. Luovutus olisi ollut toki vasta kello kymmeneltä.
Viimeisestä huoneesta kuului kimeä kiljahdus ja ryntäsimme katsomaan mitä siellä tapahtui. Huoneen nurkassa meitä katseli pelokkaasti ”pieni” noin 10 cm kokoinen hämähäkki, jonka huoneessa majailleen pariskunnan naispuolisko oli havainnut matkalaukkua siirtäessään. Luojan lykky, että vasta nyt saimme tietää tuon kokoisten hämähäkkien asustelevan huoneissa, muuten olisivat yöunet jääneet vieläkin vähemmälle.
Puoli yhdeltätoista lähdimme raahaamaan laukkujamme Nidrin päätielle, josta linja-auto noutaisi meidät kahtakymmentä vaille yksitoista. Kreikkalaiskansalliseen tapaan bussi oli kuitenkin myöhässä parikymmentä minuuttia. Matka Aktionin lentokentälle sujui kuitenkin varsin juotuisasti ja kesti noin 35 minuuttia. Oppaamme oli aikamoisessa ”hepakassa”, sillä koneessa jolla lähtisimme takaisin tuli hänen tyttärensä.
Lähtöaula oli valmistunut sitten vuoden 2001 Pargan matkamme eikä meidän tarvinnut jonotella lähtöselvitykseen helteisellä pihalla, vaan pääsimme hyvin ilmastoituun aulaan. Vähän kuitenkin jäi ihmetyttämään miksi WC-tiloissa oli vain kolme vessaa, sillä tilaan olisi mahtunut hyvin kymmenen. Ehkä kreikkalaisten mielestä toilettijonot ovat piristäviä.
Kone lähti ajallaan kello 13.15. Lento oli aika rytkytystä, johtuen ilmeisesti Keski-Eurooppaa koettelevista ukkosmyrskyistä. Tai sitten Suomen päässä oli tankattu Kengurukerosiinia. Kotona olimme varsin tarkkaan kello kuudelta eli kokonaismatka-aika Nidristä kotiin Vantaalle kesti seitsemän tuntia.
Jälleen kuului kirkaisu. Tällä kertaa vaimoni oli havainnut liikettä matkalaukusta poistamassaan pyykkikasassa. Olimme tuoneet mukanamme elävän tuliaisen. Samanlaisen ison hämähäkin! Sain sen tapettua ja hävitin otuksen vetämällä sen vessasta viemäriin. Aika peloton otus ko. hämähäkkirotu on: kummallakaan kerralla ei kahdeksan jalkainen ystävämme pyrkinyt karkuun. Hyvä niin.
Ymmärrettävistä syistä heitimme kaikki vaatteemme kylpyammeeseen ja hukutimme ne veteen. Onneksi emme uusia löytöjä tehneet. Reput ja laukut imuroimme myös hyvin tarkasti. Toivottavasti emme muuttaneet ratkaisevasti Suomen faunaa tuliaisinemme.
Takaisin
